Niin se on tehnyt isäkin ennen. Rehmänyt kaupungeissa ja markkinoilla ja vuoroon kulkenut seuroissa, lie väliin saarnannutkin. Äiti on puuhannut yöt ja päivät. Nyt jo väsyy ja taitaa surra, kun tuli ahtaat ajat ja väliin on puutteellisuuksia.
Kas kun ei ole vielä saunaakaan lämmitetty.
Pentti istahtaa veltosti tuvan kuistin portaalle.
— Nytkö sitä jo palattiin töistä? sanoo vanha Elia, joka on kävellyt pihamaalla. — Renki vötkähti jo äsken tupaan ja nyt tulit sinä.
* * * * *
Eliaan hiukset ja parta olivat jo harmaat. Vartalo oli jo käpertynyt eikä huolinut, vaikka omistajansa koetti sitä väkivalloin oikoa.
Joskus täytyi turvautua jo keppiinkin, mutta näkö oli hyvin säilynyt, vaikka se Mikko-veljeltä oli mennyt jo kokonaan. No, Mikael joi, mutta hän, Elia, ryyppäsi.
Elian silmissä oli nytkin tuikea ilme, kun katseli siinä poikaansa.
— Sinä et kehtaa tehdä työtä.
Pentti naurahti. Useinpa hän oli sen syytöksen saanut kuulla.