— Eikö riitä se mitä teen? Ja tekeekö sitten meillä muut enemmän?
— Sepä se, ettei tee sinä eikä muut. Meillä ei tee muut työtä kuin
Johanna ja äitisi. Hän on tehnyt aina.
— Silloinkin kun isä on laiskotellut ja käynyt seuroissa ja markkinoilla, virkkoi Pentti ja röhähti nauramaan.
Ukon kasvoilla värähti, mutta hän ei välittänyt, jatkoi vain:
— Sinussa ei ole talonpitäjää. Konekauppias ja vakuutusagentti sinusta vain on tullut, vaikka olen rukoillut puolestasi.
— Siinäpä näette, ettei rukous auta, pisti poika väliin.
— Ei näy auttavan. Talo menee suvun käsistä, ei auta… Ilona laiskottelee, ja kun äiti kuolee, lähtee tästä pian Johanna. Nytkin on rukiit olleet aikoja lopussa. Ei ole rahaa. Ilona syö kermat ja sinä veit siemenohran loput viinoiksi.
— Se on vale!
— Eikä ole. Johanna löysi meidän säkin sieltä… jossa sitä helvetin lientä keitetään. Vai vale. Häpeisit!
— No kun isäkin on ennen juonut, sanoo Pentti ja nauttii, että voi isäänsä muistuttaa nuoruudensynneistä.