Ja kun työnteko sellaisessa talossa on niin toivotonta. Ja kun elää muutenkin. Ja kun ei ole mitään, jonka vuoksi kannattaisi tehdä työtä. Kilometrien päässä, eräässä talossa nukkuu tytär, jonka vuoksi oli aikonut panna kaikki voimansa maan kimppuun ja tappaa vähitellen laiskottelun verestään. Tämä tytär luulee, että nykyaikana on vielä sellaisia ihmisiä kuin ennen. Luulee, että sellainen sukukirojen painama kuin hänkin, voi tulla hyväksi ilman auttavaa kättä. Uskoo miehuuteen, joka sekin saattaa mennä hyvin vähäiseksi sukupolvien sairastellessa.
Hän on viipynyt päiviä sellaisissa taloissa, joissa onnelliset, ehjät ihmiset uurastavat maan kimpussa aamusta iltaan ja joissa maa siunaa raatajansa vaivat. Sellaisissa taloissa on vaikea viipyä, jos ei unohda itseään ja kotiaan. Se unohtaminen käykin häneltä helposti siellä, missä on nuoria. Hänen tuttavapiirinsä on laaja. Harvalan poika on taas kulkemassa, sanotaan. Toiset sanovat sen pilkka mielessä, toiset hyväntahtoisesti hymähdellen: On sekin. Ei kehtaa olla kotonaan ja tehdä oikeata työtä. Sellaisissa taloissa ovat pojat ystäviä ja puteli on vieraankin varalle. Heidänkin elämässään on jotain vinossa, ja pullosta haetaan unhotusta. Sellaisissa taloissa eivät tyttäret viero kulkijaa, vaan antautuvat hetkelliseen iloon, ajattelematta tulevaisuutta.
Käki lakkaa kukkumasta. Rastas vielä silloin tällöin, kuin unessa, visertää. Nuoren koivun tuoksu tulvii sisään avonaisesta ikkunasta ja vie unen.
Hän kaipaa Helenaa, hänen kirkkaita silmiään, rehevätä vartaloaan, käsiään. Niistä käsistä koituisi hänelle siunausta, mutta ne eivät tartu hänen käteensä.
Aamulla torpan mies ihmettelee, että Harvalan poika makailee heidän tupansa penkillä.
— Mihin sitä ollaan menossa, vai tulossako lietäneen? kysyy Pentiltä.
— Ei olla tulossa eikä menossa. Muuten kylillä vain.
— No millä asioilla sinä sitten liikut?
Pentin on jostakin syystä hieman vaikea vastata.
— Koneita myymässä ja vakuutuksia tekemässä.