— Ja mikä sitten, jos niin teen?
— Se sitten, että saat mennä sen jälkeen kokonaan talosta, ellet asetu.
Toisit emännän taloon ja painuisit työhön.
— Saatan minä tuodakin.
— Ja sitten kuitenkin juokset sellaisten jälessä.
— Onpa se isäkin juossut. Kylällä ovat kyllä puhuneet niistä isän markkina- ja kaupunkireisuista. Kuuluu kotiinkin joskus tuodun.
— Häpeä, poika!
— Mitäpä niistä häpeää. Ei kai pojan tarvitse olla parempi kuin isänkään.
Pentti poistuu jonnekin. Elia jää siihen seisomaan avuttomana. Niin, niin se on. Entisyys ei painu umpeen. Jäljet näkyvät, vaikka niitä koettaisi peittää. Suvun kirous, vieras veri, ei häviä. Kukaan sitä ei jaksa voittaa, ei Penttikään. Ei hänkään, vaikka koetti sanan avulla. Työn avulla olisi ehkä voinut, mutta ei tullut tehdyksi sitä ratkaisevaa otetta. Kun sitä varten jännitti selkänsä, lysähti se kokoon ensimmäisen kiusauksen vastaan tullessa.
Talon kauppakirjat olivat siellä kaapissa. Pentti on jo niitä tahtonut tiukasti. Ei parane sillä, jos niitä pidättää. Löytäisi Pentti hyvän vaimon, oikean naisen, joka auttaisi häntä. Rustaava oli heikko ihminen, eikä jaksanut auttaa. Yksin sitä ei Harvalan suku jaksa, voittaa kirousta. Hoh, hoo, isäin pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen. Tämä oli kolmas, joka nyt syyttää häntä ja neljäs oli vielä syntymättä. Hoh, hoh, miten raskaan vitsan sinä laupias Isä annatkaan muutamille lapsillesi.
* * * * *