Harvalassa syötetään Lintua munilla, tuoreella kalalla, kokkelipiimällä, marjoilla, mitä vain saadaan käsille. Ilona on saanut mieleisensä vieraan. Tämä neuvoo hänelle lemmen salaisuuksia ja Ilonan posket hehkuvat tietäessään miten maailma kehittyy. Johanna tulee häntä vaatimaan lehmien hakuun, mutta Lintu on vietävä uimarannalle ja pidettävä hänelle seuraa. Pentti ajaa niittokonetta puolituntia ja jättää sen sitten rengille. Hänkin menee uimaan Linnun ja Ilonan kanssa ja jää rannalle ilonpitoon, kun Ilona lähtee etsimään kanan pesiä.
— Miten ihanaa on elämä, sanoo Lintu ja oikoo täyteläisiä, uimapuvun verhoomia jäseniään.
— Niin, kun ei tarvitseisi tehdä työtä. Heittäisin koko roskan tähän, mutta jos sinä tulet emännäksi, niin…
— Emännäksi, hah, hah, sitä minusta ei tule. Mutta sinun pieni lintusi minä voin aina olla. Sano, pidätkö minusta?
— Enemmän kuin voin sanoa.
— Mutta jos tulisin, en jaksaisi olla täällä aina. Sinun pitäisi tulla minun kanssani Helsinkiin, talveksi. Otat pehtoorin. Se on hienoa. Enkä minä välitä lehmistä enkä lampaista enkä sioista. Huu, mikä tuolla kainalossa on. Ota pois se. Eihän vain puutiainen.
Lintu lähentää kainalonsa. Siellä ei ole mitään, ja Pentti painaa huulensa hikeä tuoksuvaan ihoon, humaltuu.
— Minä… en jaksa elää… ilman sinua…
— Mutta minä jos jo vaikka huomenna lähtisin Helsinkiin enkä palaisi.
— Niin minä tulisin jälessäsi.