— Kunhan saan ne kirjat ensin.
— Vaadi ukolta. Mitä se minuun kuuluu.
Pentti istuu sängyn laidalla miettien. Hän tahtoo talonkirjat heti. Järjestää talouden ja ottaa isäntärengin. Lintu lennätetään Harvalaan emännäksi ja otetaan oppinut emännöitsijä hänen avukseen. Laiska renki laitetaan hiiteen ja otetaan kunnollisempaa työväkeä.
Mitä Gaabriel-setä tulisi hänelle sanomaan herrasnaimisesta? Hän kyllä tiesi sen, mutta ei aio siitä välittää. Mitä varten Helena hänet hylkäsi? Helenan kanssa talon pito olisi varmasti onnistunut, mutta…
Niin, siinäpä se oli. Hänen olisi pitänyt laittaa ensin talo kuntoon ja sitten vasta pyytää. Miten hän sen olisi voinut, kun veri vetää maailmalle, seikkailuihin, joutenoloon. Kai hänen on sitten helpompi olla kotona, kun saa vaimon. Linnulla on rahoja. Niillä voi maksaa hätäisimmät velkojat. Maat kun saa kuntoon, tulee niistä sitten Johannan ja Ilonan osiin ja muihin menoihin.
Ei isäkään ole pysynyt kotona, vaikka on ollut vaimokin. No, hän nyt ainakin pysyy. Eihän sellaista kuin Lintua voi yksin jättää. Lintu vaatii talveksi Helsinkiin, mutta kun näkee, että täälläkin on huveja, tottuu.
Tuntui kuitenkin, ettei tästä kaikesta saattanut olla oikein varma. Silmien alla, näkyvän esiripun takana oli kaksi maailmaa, toinen Helenan, vaikean alun, mutta varman menestyksen, toinen Linnun, suuren hurmion, mutta samalla epävarman. Kaupungissa syntynyt ja kasvanut ei sovi maanviljelijän vaimoksi, on Gaabriel-setä sanonut. Sillä ei ole sitä sielua, mikä pitäisi olla talon emännällä.
Gaabriel-setä otti sellaisen, vai oliko hänellä muuten hyvä onni. Liina-emäntä oli vielä nuorekas kuin kolmekymmenvuotiaat, vaikka viisikymmentä oli täyttymässä. Ja hänen kätensä alla karttui kaikki. Oli kuin salainen siunaus olisi tullut jokaisesta hänen askeleestaan. »Sellaisten vaimojen kanssa on elämän jokainen päivä kuin poutainen sunnuntai», sanoo Gaabriel-setä.
Helena, miksi et tahtonut auttaa minua?
* * * * *