Ulkonainen elämä näyttää Harvalassa jokseenkin samalta kuin edellisenä keväänä, sillä eroituksella vain, että vanhaa Kustaavaa ei ole enää olemassa. Hänen voimansa ovat loppuneet, ennen kevään tuloa, ja hänet on viety paljon pienemmillä juhlallisuuksilla kirkkotarhaan, kuin millä tuotiin taloon Lintu.
Vanha Elia ei aio niin vain lähteä. Hänen on saatava nähdä miten Pentille käy, yritellessään kiintyä turpeeseen ja ohjata talon asiat varmemmille vesille. Sitäpaitsi hänen täytyy olla muistuttelemassa jokaiselle työnteosta, Linnullekin, joka viettelee aikaansa kamarissa ja vierashuoneessa, kaupungissa ja kaikessa muussa, mutta ei perheen keskeisessä olinpaikassa, tuvassa. Ilonalle samoin, josta on tullut koko kiusankapine hänen ärtyvälle, vanhalle mielelleen. Ei Ilonakaan välitä, mitä hän sanoo. Käy kyliä, on väliin kaupungissa hänkin, ja talon uusi renki menee iltasella aivan julkisesti hänen kamariinsa. Pentti ei sano enää, että »niinhän isäkin on ennen tehnyt», mutta Ilona sanoo. Vieläpä luettelee nimiä, jotka muka ovat olleet häneen sattuvia. Hän, Elia, kyllä jo näkyisi täältä joutavan lähtemään, mutta hänen täytyy nähtävästi kuulla tarpeekseen entisyydestään, joka jatkuu hänen lapsissaan. Hän kyllä joutaisi senkin puolesta, että nyt jo kyllä näkee, mihin Harvalan talous on menossa ja miten Pentti noutaa Linnun mieltä, eikä jaksa voittaa suvun kirousta. Huonoa verta oli jo kyllä tarpeeksi heidän suvussaan, mutta Lintu, toi sitä vielä lisää. Tietäneekö poika, millä murheella hän näki sen naisen taloon tulevan ja toiveittensa hyvästä vaimosta Pentille menevän myttyyn. Sillä ei kai kukaan, eikä hänkään, ole niin huono, ettei toivoisi lapsilleen hyvää ja heidät vapaiksi omista synneistään.
Ei ole Johannakaan lähtenyt, vaikka hänen ponnistuksistaan huolimatta irvistelee jo häviö Harvalan nurkissa. Hänen on täytynyt koettaa pitää huolta töistä silloin kun Pentti on menossa milloin missäkin. Hän saa pitää väliin viikkokausia huolta renkien töistä, ja taloudenhoidosta. Häviön varalta on hän eroittanut talosta maapalan itselleen ja varannut muutenkin tarpeellista elämän alkua. Katsoopahan tässä vanhassa kodissa loppuun asti, kun kerran Penttikin on sentään veli ja pyytää aina jäämään. Hän kyllä jaksaa, kun hänessä lienee työteliään äidin veri vetämässä käsiä työhön ja maahan.
Harvala on muutettu herrastaloksi. Lintu on tahtonut, että talon nimikin muutettaisiin Harviaksi, mutta Pentti ei ole suostunut. Isäntärenki on hankittu ja emäntäpiika ja sisäkkö. Lintu on talven kuluessa alkanut valittaa rakennuksien rumuutta ja kelpaamattomuutta ja saanut Pentin suunnittelemaan uutta. Siihen jo on piirustukset laadittu, mutta rahat puuttuvat. Niitä ei ole milloinkaan tarpeisiin ja velkaa on täytynyt tehdä. Sitä on kohta jokapaikkaan, ja muutamat alkavat jo vaatia ulos, ja Pentti käy synkissä mietteissä, miten saada ne maksetuksi, etteivät ne menisi ulosottoon.
Tirehtööri ei ole luvannut enää penniäkään. Hän on kaksikymmentäviisi tuhatta jo antanut ja vaunuparin, joka maksoi kymmenen ja sitäpaitsi Linnun kalliit kapiot. Hänen täytyy pitää varansa, ettei joudu itse kerjäämään. Koettakoon Pentti järjestää naapuriensa kanssa.
Pentti on puhunut naapureilleen, mutta saanut pisteliäitä vastauksia. Onhan Pentillä hyvä talo, miksi ei ole laittanut sitä sellaiseen kuntoon, että siitä saisi. Kyllä talosta aina saa nykyään, jos vaan tekee töitä itse ja teettää muilla. Vilja on hyvässä hinnassa ja meijeristä saa aina enemmän kuin osaa odottaa. Niin, niin, onhan ne menot veroista ja työpalkoista, mutta Pentin taloudessapa on sellaisia menoja, jotka talonpojille on tarpeettomia. Mitä varten otti herrasemännän. Sanovat, ettei se tee muuta kuin syö ja makaa ja käy kyliä. No, ei kai se kyllä ketään liikuta, mutta ottakoon Pentti vaan nyt muualta apuakin.
Pentin täytyy kirota ja purra hampaansa yhteen. Ne kyllä osaavat kaikki olla häntä vastaan.
Ja pilkata.
Kylältä kuului joka päivä kuiskuttelut, mitä siellä ja siellä sanottiin ja naurettiin. Ja aina jälkihuomautuksin: »no, eihän se ihme Harvalan Elian pojalle.»
Lintu ikävystyi talvella maalaiselämään. Hän tukehtuu tänne ja hänen nuoruutensa ja kauneutensa kuihtuu mokomassa erämaassa. Jos Pentti vähänkään hänestä välittäisi, lähtisi Helsinkiin, ottaisi sieltä jonkun toimen, pappa kyllä puuhaisi, ja oltaisiin siellä kevääseen. Kesillä täällä kyllä on hauskaa, — kun on mukavaa seuraa, mutta näistä korpi-ihmisistä ei ole suvellakaan mihinkään. Pilkkaamaan ja nauramaan ne ovat mestareita, ei muuta. Möisi Pentti koko talon, kun se muutenkaan ei kannata ja muutettaisiin kokonaan kaupunkiin.