— Tuo sinun lintusi on sellainen, joka saa unohtamaan. Ja mitäpä se minua liikuttaa. — Gaabriel-setä nousi mennäkseen — Käyhän se siten niin monelle muulle nykyään.
Gaabriel-setä ei lyönyt edes kättä hyvästiksi.
Se oli kuin piiskan isku Pentille.
VI.
Tirehtööri oli vuokrannut heille suuren huoneuston. Mitäs, eihän tässä kituilemaan, kun kerran oli päästy niistä roskista, hän rihkamistaan, Pentti talostaan. Täällä kysyttiin kyllä rahaa, mutta olihan sitä heillä molemmilla. Pentillä vähemmän, hänellä enemmän. Uutta sai kyllä, joka osasi koota. Siinä kokoomisessa se olikin tämän elämän ponsi ja perä. Viisi, kuusi tuntia päivässä kokoomiseen, muu osa huvituksiin. Ei ihme, että sitä halusivat kaikki. Maataloja myytiin, ostettiin kaupunkitaloja. Tulevan elämän onni oli siinä, kuinka monta tulisijaa tulisi saamaan. Maa, niin, olihan se sekin. Se oli kai vain niitä varten, jotka eivät osanneet helpommin koota. Ja sitävarten, että helpolla kokoojat voisivat mennä kesäksi sinne lepäämään. Täytyi sitäkin joskus. Täyteen ahdetun kaupungin ilma löyhkäsi sairaalta, mutta maaseutu oli sitä varten, että aivot, joilla hallittiin tätä materiaa, saisivat siellä levätä. Hänenkin, tirehtööri Bergin, täytyy saada jostain maalta huvila. Mamma saa mennä sinne Linnun kanssa jo aikaisin keväällä, he Pentin kanssa tekevät vielä geseftiä.
Lintu on mielissään, että heillä on näin suuri huoneusto, kolme huonetta ja keittiö, eteinen ja kylpyhuone. Ja hienoa heillä on. Harvalan pihanpääkamari ei johdu kertaakaan mieleen. On ollut siellä niinkuin vieraana. Pentti oli onnellinen, kun pääsi talosta. No hänellä oli, pojalla, hyvä onni. Sai hänet ja nyt omituisen konttorin kaupungissa.
Mamma vainuaa kuitenkin epäsopua heidän välillään.
— Luuletko, että Pentti on oikein tyytyväinen nykyiseen elämäänsä?
Minusta se ei oikein näytä siltä.
— Noo, en tiedä. Hän on sellainen juro, niinkuin ne talonpoikaiset ovat. Hän kai kaipaa kotitaloaan ja puhuu maatyöstä. Konttoritoimi on hänestä pelkkää laiskottelua.
— Niin, niin. Älä nyt suutu, mutta Pentissä on yhä vain vahva annos sitä »talonjussia», etkä sinä nähtävästi saa sitä hänestä pois lähtemään.