— Se on totta. Hän nauraa koko kaupunkielämälle, mutta pitää kuitenkin siitä. Mies on ihan kuin kahdesta eri kappaleesta.
— Oikein sanottu. Mutta sinun täytyy hiljaisuudessa muokata häntä.
Noin, ettei hän huomaa.
— Siitä ei tule mitään. Hän on niin itsepäinen. Minä luulen melkein, että me eroamme.
— No ei sekään nyt kannata. Siinä tapauksessa kyllä, että olisi sinulla parempi tarjolla.
— Niin, niin, ei sitä tiedä. Hän on käynyt ilkeäksi viime aikoina.
Syyttää minua liiasta seurustelusta.
— Niinkö? Mutta sehän on raakaa, sivistymätöntä, sanoo mamma.
— Enhän minä voi aina yksinkään olla. Hän turrottaa konttorissa, käy pitkillä kävelyillä yksinään.
— Miksi hän ei ota sinua mukaansa. Hänellä voi olla joku nainen…
Sinun pitäisi yllättää…
— Tuskin. En minä luule ainakaan. Mutta hän voisi olla huomaavaisempi. Enhän minä voi antaa kauneuteni kuihtua. Pentti tuskin panee sille enää sitä arvoa kuin ennen.
— Se olisi anteeksiantamatonta. Hänen pitäisi osata ylpeillä sinusta.