Kustaavan täytyi melkein hätääntyä joka päivä siitä päivällisunen runsaudesta. Miten kauan hän tätä tällaista jaksaisikaan. Elia vielä nostelee vain kiviä hänen kuormaansa. Noustuaan viimein pöydän päästä ja runsaan puoli tuntia mietiskeltyään aloittaa:
— Sinun pitäisi hoitaa tarmokkaammin taloutta. Minua ne eivät tottele, ja kun sinä ne kerran saat vähänkin tekemään, niin miksi et vaadi enempää. Pitäisit Pentin ohjakset tiukalla.
— Minkä minä hänelle saan, aikuiselle miehelle. Voisithan sinäkin sen tehdä.
— No, kuulethan, miten poika vastustaa minua. Kohtelee suorastaan niinkuin en olisi hänen isänsä. Miten sinä aiot selviytyä tästä syksyyn, kun kaikki näkyy loppuvan.
Kustaava pesee astioita. Ilona sitä ei tee ja palvelija on täytynyt laittaa kuokkimaan. Ilona on varmaankin loikomassa kamarinsa sängyllä, lukemassa romaania, mutta hänen täytyy jättää ruokaleponsa.
— Velkaa minun on pitänyt tehdä.
— Kyllä minä sen tiedän, että velkaa on talo täynnä, mutta miten sinä aiot ne velat maksaa?
Kustaava istuu penkillä, kesken astiain pesun, tukeutuu käsillään penkin laitaan, kuin siten pysyäkseen kokoon painumasta. Silmissä on melkein hätääntynyt ilme.
Mitä varten Elian täytyy häntä aina ahdistaa tuollaisilla kysymyksillä, vaikka hyvin tietää kaikki, miten on ja miten täytyy hänen tehdä.
* * * * *