Elia heilutti päätään avuttomana, mutta ei saanut sillä Gaabriel-veljen äkäistä ilmettä sulamaan.
Gaabriel jatkoi:
— Pentti jatkaa samaa peliä kuin sinäkin. Käy markkinoilla, tekee henkivakuutuksia ja konekauppoja kuin mikähän maaton kulkuri. Työtä hän vieroo ja — Gaabriel-setä mietti, sanoisiko — olen kuullut, että hänen sukunsa pitäisi olla jatkumassa kahdeltakin eri haaralla. Ymmärrätkö sinä: piikojen kanssa!
Viimeiset sanat jyräytti Gaabriel kuin moukarin siltaan.
Elia hätkähti. Kustaava oli poistunut, tuvasta, eikä saanut kuulla tätä murheellista uutista.
— Niinkö…? ja minä kun… minä olen aina uskonut, että Pentti sen puolesta käy kunnian teitä.
Gaabrielin kova nauru viilteli Elian omaatuntoa.
— Kunnian…! Samoja teitä se käy poika kuin sinäkin.
Elia vaikeni ja Gaabrielin kävi jo sääliksi hänen surulliseksi käynyt kasvonsa.
— Enhän minä tahdo olla tuomari, mutta toisin voisit edes nyt jo menetellä. Sinun pitäisi auttaa Kustaavaa, eikä kiusata häntä aina. Harvalan maat ovat mitä parhaimpia, ja minä koetan puhua Pentillekin. Pääsette kyllä pian tasapainoon, jos teissä on vähänkään tahdon lujuutta.