— Noo, kyllä ne aina tietävät sellaiset kuin ihmisten raha-asiat.
Asiata kyllä voisi miettiä, jos haluttaa.
Pentti kävelee kylän läpi. Joku vanhoista naapureista nostaa hattua tervehtiessään.
Katsohan vain sitä muutosta. No, sehän on selvä juttu: kerrotaan hänellä olevan rahoja, kenties paljonkin, ja tuuri on muuttunut. Raha se on joka nykyään määrää arvoja, olipa mieskin mikä tahansa.
Pentti hymähtää. Vai saisi herra Harvala talon. Mutta kun herralla ei satu olemaan rahoja kuin muutama satanen.
Jos saisikin vielä jotenkuten vanhan kotinsa takaisin, mutta sehän oli mahdotonta. Helena? Eihän hänen ovelleen voinut köyhänä kolkutella, eikä muutenkaan. Jos hän saisi talon, olisi hänen saatava sellainen vaimokin, jota voisi kunnioittaa. Jos sedän sanoihin oli uskomista, niin Helenahan oli samanlainen kuin monet muutkin. Ei, hän tekopyhyydessään oli alhaisempi. Eipä sillä, että hän kykeneisi muita tuomitsemaan ja mitään hyvyyttä vaatimaan.
Jos sattuisi saamaan sen lahjana.
* * * * *
Vanha Elia oli käynyt jo kivuloiseksi. Pentin palattua ja käytyä kohta tervehtimään isäänsä, sanoo tämä:
— No, siinähän sinä olet taas… minä jo aloin tottua tähän, kun ei tarvinnut ketään käskeä työhön. Ja sinulta kuoli se turmanlintu. Se oli sille parhaiksi. Aiotko sinä taas ruveta kulkemaan pitkin kyliä?
Pentti on poistumaisillaan Harvalasta, kun Elia kolistelee kamariin keppineen.