Ei malttanut olla saunaan mennessään kopaisematta Liisaa syliinsä tämän tullessa vastaan pihatiellä.
— No, no, mitä sinä nyt, nauroi Liisa.
Hannes nosti hänet vaateaitan räystäälle, joka oli ulottuvissa. Miehet hymyilivät heille saunaan juostessaan.
— Nosta pois, minulla on kiire… pikku Pentti odottaa.
Olipas Liisa lystikkään näköinen siinä heilutellessaan pyöreitä kinttujaan ja naureksiessaan.
— En nosta ennenkuin lupaat olla juoruja uskomatta. Hannes kutitteli tähkäpäällä Liisan jalkapohjia. Molemmista tuntui leikittely vapauttavalta.
— Enhän minä uskokaan, no, nosta nyt.
Liisa lähti ilakoiden juoksemaan ja Hannes luikkasi hänelle vielä saunatieltä.
Olihan hyvä, että joskus pikku keinoillakin sai iloa ympärilleen ja elämän entiselleen. Liisakin siellä nyt kai keventyneenä puuhaa. Ehkäpä kaikki vielä muuttuukin hyväksi.
Miehet olivat jo menneet saunasta pihaan. Vanha Tuomas vain oli jäänyt Hannekselle puhetoveriksi. Miehet istuivat saunapihlajan alla puoliääneen puhellen. Kaunis ilta veti kummankin huomion puoleensa, täyteläiset vainiot ja niiden yläpuolella kiirivä lehmisauhu.