— Onpa tämä nyt kaunista, virkkoi verkkaan Tuomas. Pitäisi kiittää jumalaa, kun antaa hyvän vuoden. Taidat sinäkin Hannu vain omia voimiasi ylistellä.
— Miten milloinkin… tuleehan sitä joskus muistaneeksi jumalaakin, vaikka se minulla onkin erilainen kuin muilla.
Hannes ihmetteli kuullessaan Tuomaan jumalasta puhuvan. Mies kai oli viime aikoina tehnyt täyskäänteen. Minkälainen mahtoi olla hänen jumalansa. Hannes ei malttanut olla sitä utelematta.
— Semmoinen kuin sinunkin… en häntä osaa muuten palvoa kuin kiitollisin mielin otan vastaan lahjansa. Ja eiköhän se kaikille ole sama, vaikka erilaiseksi kukin kuvittelee.
Tämäpä on tervettä kansan miehen uskoa, mietti Hannes. Suoraa ja selvää, kirkasta kuin lähdevesi. Olisi opiksi monelle.
Liisa tuli saunaan lapsi käsivarrellaan. Hymyili kirkasta hymyään
Hannekselle ohi mennessään.
Saa nähdä, miten tämä sinun emäntäsi jaksaa kuunnella kyläläisten juttuja, virkkoi Tuomas matalasti. Hänen äitinsä oli luulosairas, et taida tietääkään. Taitaa olla vähän sukuvikaa.
— Niinkö? En ole mitään kuullut.
Hannes oli hämillään. Tiesiköhän Tuomas mitä, kun otti puheeksi?
— Oli semmoinen Liisan äiti, että melkein joka akkaan luuli miestään.
Eikä tullut mistään apua. Se on risti miehelle semmoinen.