— Ehkäpä on…
Hannes ei osannut muutakaan sanoa. Hänelle oli selvennyt Liisan luulottelut. Liisa parka saa kärsiä sukuperinnöstä. Miten kiitollinen hän nyt olikaan Tuomaalle, joka oli ottanut asian puheeksi. Hän itse ei osannut sitä ajatellakaan.
— Sanoin vain sillä, että tietäisit, jos oma vaimosikin sattuisi… puheli Tuomas arastellen. Sitä pitää semmoista ihmistä kohdella hellävaroen. Kovuus siinä ei auta, pahentaa vain.
— Tuomas on taitanut jotain huomatakin?
— Noo, olenhan minä vähän… mutta eihän se vielä mitään… hyvä ihminenhän Liisa on… ja järkevä. Osaa kai hillitä itseään, jos semmoisia ajatuksia pakkaisikin.
Tuomas nousi pihaan. Hannes käveli saunalle ottamaan pojua. Hän tunsi olevansa nyt selvillä kaikesta ja kovin kiitollinen siitä, että joku oli häntä huomauttanut.
Sitä pitää kohdella hellävaroen, neuvoi Tuomas. Hän oli joskus kiukutellut ja sanonut kylmiä sanoja. Se oli kai kovin koskenut Liisan herkkään mieleen.
* * * * *
— Tuletko minun kanssani verkonlaskuun? kysyi Hannes Liisalta hänen palattuaan saunasta.
— Tulenhan toki.