* * * * *
Hannes ajeli kirkkaana elokuun päivänä kirkonkylään, jossa veroituslautakunta oli koolla. Hakalassa olivat viljat korjuussa, mutta taloissa tienvarsilla oli vielä ruiskuhilaitakin pelloilla. Eivät näyttäneet muualla työt sujuvan niinkuin Hakalassa, sen hän oli huomannut ennenkin. Hän oli itse mukana työssä ja se kai vaikutti. Työnteko olikin käynyt hänelle vain entistä rakkaammaksi. Hän olisi ollut valmis myöntämään, ettei millään muulla maailmassa ollut arvoa kuin työllä.
Yhteiskuntaa syytettiin nykyään monesta pahasta ja syytöksissä oli varmaan oikeutettuakin, mutta syyttäjilläkin olisi ollut varaa silmäillä omaa itseään. Harvat heistä kehtasivat tehdä kunnollisesti työtä. Pitäisi saada heidät rakastamaan työtä, ymmärtämään työn taito. Mutta se ei kai olisi helppo tehtävä.
Kirkonkylään päästyään sitoi Hannes hevosensa kiinni pitäjäntuvan aitaan ja käveli muuanta miesryhmää kohti. Kun huomattiin hänen lähestyvän, hajosi ryhmä ja kylmiä ja ivansekaisia silmäyksiä sai hän vastaansa. Vain joku miehistä ojensi välinpitämättömästi hänelle kätensä.
Hannes tunsi itsensä heti epävarmaksi. Ei oikein tietänyt mihin katsoa ja istuako pitäjäntuvassa vai ei.
Koko pitäjän väki oli siis häntä vastaan. Mistä syystä? Siitäkö ehkä, että hän oli kasvattanut itsensä mieheksi, ottanut perintömaansa omiin käsiinsä ja eli hyvin työstään?
Hanneksen oli tehnyt mieli kysyä, mitä hän oli rikkonut heitä vastaan, mutta tyytyi alakuloisena allapäin istumaan.
Kukapa ei välittäisi naapurien ystävyydestä. Mutta jos joutui naapurien vihoihin, oli se niinkuin maanpako tuomio, raskas ja peruuttamaton.
Hanneksen teki tällä hetkellä mieli itkeä. Kiireesti hän poistui tuvasta ja niinkuin hätäinen toimitteli välttämättömiä asioitaan. Ei olisi kehdannut eikä uskaltanut katsoa ketään silmiin. Tuntui niinkuin olisi ollut rikoksenalainen, jota jokainen katsoi hieman pitkään. Vaikka tiesikin olevansa rehellinen, eikä tuntoa mikään painanut.
Hannes ajoi kuin hengen hädässä kotiinsa. Oli toki turvapaikka, johon sai paeta. Siellä nytkin varmasti odotettiin. Pikku Pentti on ehkä ikkunassa ja äiti hänen vieressään.