Mitähän taas on tapahtunut? arveli Hannes. Ja miksi Liisa oli iloinen siitä, että palvelijat ovat lakkoilleet?
Saunassa ei puhuttu mitään, mutta tuvassa selitti Liisa:
— En ymmärrä mikä heihin niin yhtäkkiä tuli. Koetin pyytää jäämään, mutta eivät välittäneet… Mitäs sanot, Hannes, jos nyt otamme samanikäisiä kuin Saarakin.
Ja Liisa nauroi iloisesti. Hanneksenkin suuta veti hymyyn. Liisa oli valtoimine hiuksineen ja hymykuoppineen siinä hänen vastapäätään soma katsella.
— Niin, otetaan vain…
— Sittenpähän eivät muuta joka kuukausi.
Hannes vaikeni. Hän arvasi, että oli ollut taas hänen poissa ollessaan samaa kuin ennenkin ja palvelijat lähtivät heti.
Liisa pyörähti Hanneksen viereen ja painoi kostean päänsä hänen kainaloonsa.
— Oletko sinä vihainen minulle?
Se tuli hiljaa kuin anteeksi pyytäen.