— Minä lähetin Saaran jo viemään vaatteita, ja pian tästä minäkin joudun, sanoi Liisa nöyrästi.
— Ruokatarpeita pitäisi myöskin… koetti Hannes sanoa ystävällisesti.
— Sielläkö minun pitää syödäkin, sanoi Liisa hämmästyen.
— Niin, ajattelin että kävisin luonasi aterioimassa. Miten vain haluat… voisihan sitä kai täälläkin…
— Sitten, jos sinä kerran käyt siellä, tuli hiljaa Liisalta, mutta
Hannes huomasi kaksi kyyneltä hänen punehtuvilla poskillaan.
Hannes otti Liisan syliinsä ja heltyneenä puheli:
— Älä nyt, hyvä Liisa… mehän vain leikimme mökkiläistä… pääsethän sieltä takaisin milloin vain tahdot.
— Minusta vain tuntuu niinkuin pitäisi maanpakoon… pakoon sinuakin ja — kotia…
— Oma kulta, mehän vain leikimme…
— Ei tämä ole leikkiä. Ja luuletko sinä… että tästä olisi apua…