— Minä toivon ainakin, ja niinhän sinäkin… eikö niin?
— Mutta mitä tästä ihmiset sanovat?
— Mitä ne ovat meistä ennen sanoneet. Sitä ei kannata ajatella. Heidän pitäisi huolehtia enemmän omista asioistaan.
— Kyllä minä sitten koetan, kun sinä tahdot, sanoi Liisa hiljaa. Kun väin sinä olet luonani.
— Mennään siis.
Hannes koetti tekeytyä reippaaksi, vaikka tunsikin näkymättömän käden painavan.
Kun he olivat menneet Pesään, joksi Hannes oli asunnon nimittänyt, sanoi Liisa innokkaasti:
— Nyt minä keksin jotain. Sinä myyt talon ja me asetumme tähän oikein asumaan. Sinä rakennat navetan ja saunan. Miten somaa se olisi.
Liisan silmät loistivat ja hän pujotti kätensä kuin pyytäen Hanneksen kaulaan.
— En minä voi myydä taloa. Se on samaa kuin möisin itseni tai sinut.