Joukossa on monenlaista, mietti Hannes. On miehiä, jotka pakenevat maatyötä, on sellaisiakin, jotka kaipaavat maan kanssa askartelua. Ehkä tämäkin edustaa niitä, jotka ikänsä kaipaavat maata, saamatta sitä ennenkuin kirkkotarhassa oman ruumiinsa pituuden ja leveyden.
— Kyllä sinä meillä työtä saat, jos vain teet sitä niinkuin mies. Osaat kai sinä ojaa kaivaa?
— Kyllä. Minä olen mökkiläisen poika.
— No et tahtonut olla mökissä?
— Kyllä, mutta isäntä ajoi pois.
Se oli vanha satu. Isäntä ajoi pois, kun mies oli saanut mökkinsä hieman jotain antamaan. Tuhansia oli siten joutunut kiertolaisiksi.
Annettuaan lapion miehelle meni Hannes Liisan luokse puutarhaan. Siellä oli jo Pentti auttamassa äitiä, niinkuin hän innokkaasti selitti.
— Kuulehan Liisa, minä olen nyt juuri keksinyt jotain. Anna nyt sen olla ja tule tänne istumaan, että saan puhua. Minä perustan työkoulun.
Hannes keskeytti ja odotti uteliaana, mitä Liisa sanoisi.
Liisa seisoi siinä posket hohtavina, kädet mullassa.