Hannes seisahti ja mietti hetkisen menisikö. Eihän sopinut menemättäkään olla.
Tyttö ohjasi hänet rakennuksen toisessa päässä olevaan isoon huoneeseen. Kangas oli puissaan pihaikkunan ääressä ja tyttö silitteli sitä hymyillen.
— Siitä kai tulee teille onnenkangas, virkkoi Hannes leikitellen.
— Miten niin?
— Niinpähän vain, joko morsiuspeitto tai papin paitakangas.
Tyttö helähti nauramaan.
— Ettehän te katso kangasta ollenkaan. Sehän on ryijy, ei siitä ole papin paidaksi.
He naljailivat ja naureksivat siinä hetkisen vastakkain, mutta yht'äkkiä Hannes kävi totiseksi. Kesäyön hämärä oli hiipinyt huoneeseen ja ikkunalla kukki verenpisara ja kiertoheinä. Tyttö oli siinä hänen edessään verevänä ja puoleensa vetävänä. Mitä hän kohta tekisi, jos vielä jäisi?
Hannes jo siirsihe ovensuuhun jonkun askeleen, mutta tytön katse pyysi jäämään.
* * * * *