— Teidän ei sopisi noin kylmästi ottaa vastaan tarjoustamme, virkkoi johtaja, kun Hannes oli samalla myöskin ilmoittanut lähtevänsä. Kuka tahansa suostuisi ilolla liikkeemme jäseneksi, eikä liioin hylkisi summaa, joka teille annetaan, jatkoi hän.
— Pyydän anteeksi, mutta uutiset, joita sain kotopuolesta, vaativat minua lähtemään. Kertakaikkiaan on myöskin kohtaloni tällä kertaa sellainen, että minun on taas aloitettava alusta ja siksi en rahoille laske erikoisempaa arvoa. Voinhan pyytää sitten teiltä, jos tarvitsen.
— Sama kai se on. Me talletamme rahat pankkiin nimellenne ja ne ovat käytettävissä silloin kun haluatte.
Herrat näkivät, että miehen kanssa oli turha jatkaa keskustelua ja siispä hieman kylmästi sanoivat he hyvästit. Olihan heillä Hanneksen keksintö, menköön mies vaikka hiiteen, kun ei omaa etuaan ymmärtänyt.
Hannes erosi melkein hartaudella tehdasseudusta. Olihan hän täällä oppinut niin paljon.
Sydäntä jäyti kumminkin katkeruus, ettei voinut uutta elämäänsä aloittaa niinkuin oli jo kauan kuvitellut. Mihin hän nyt ohjaisi askeleensa? Entinen kotitalo tuntui kutsuvan häntä, mutta mitä hän siellä tekisi, jossa toinen oli käskijänä hänen kotonaan ja haltijana maalla, jonka olisi pitänyt kuulua hänelle.
Jokivarteenkin nyt tulisi toinen. Tyttö, joka oli saanut kaikki hänen parhaimmat ajatuksensa, ei jaksanutkaan odottaa.
Xl.
Raikas kevätaamu. Hanget kantavat. Hannes kävelee vinhasti poikki metsien ja soiden. Aurinko ei ole vielä noussut ja hän on jo useita neljänneksiä taivaltanut.
Tehtaalta lähdettyään on Hannes harhaillut ilman erikoista määrää. Lyylin kirjeen saatuaan oli hän selvittänyt pian itselleen asemansa. Hän oli kuin uusien olojen portilla. Hän oli aikonut siihen asti mennä toisesta portista kuvittelemaansa uuteen valoisaan elämään, mutta se oli lyöty kiinni häneltä. Toisesta oli nyt käytävä sisään eikä hän voinut edes kuvitella minkälaista tulisi olemaan.