— Ja minä kun niin odotin.
Siinä istui tyttö surullisena ja masentuneena ja näytti kovin raskaasti tuntevan syyllisyytensä painon. Tuoko tuossa oli Lyyli, hänen ensimäinen rakkautensa ja ehkäpä viimeinenkin. Tuo tyttö tuossa oli saanut hänen parhaimmat ajatuksensa ja osaksi hänenkin tähtensä oli hän taistellut itsensä kanssa ja oppinut häntä ajatellen jo voittamaankin itsensä. Ja nyt oli näin. Lyyli ei ollut enää sama tyttö, joka jäi tielle viime kesänä kyyneleisenä ja ikävöivänä.
— Se talkooyökö odotuksen katkaisi? kysyi Hannes hiljaa ja kuin säikähtäen sanojaan.
Tyttö kalpeni. Mistä Hannes tiesi?
— Onko sinulle… joku kertonut semmoista?
— Minä tiesin sen vasta viime yönä. En olisi enää muuten tullutkaan, mutta tahdoin nähdä vielä kerran sinut, ja oliko se kaikki niin.
— Voi, älä puhu.
Tyttö painoi päänsä pöytäliinaan.
— Ja kuka siitä kertoi?
— Minä vain sen tiesin… ei kukaan kertonut.