Talon koko työväki oli lähdössä takamaalle kaskenkaatoon. Heinänkorjuu oli saatu lopetetuksi ja kun peltotöiltä jäi kaskenkaato juhannuksen jälkeen, oli se nyt suoritettava.
Varusteltiin eväskontteja ja piimäleilejä ja kaksi talon nuorta palvelijatarta, Mari ja Maikki, odotteli jo vesurit kädessä pihamaalla.
Liisa tuli portaille.
— Minutko te aiotte kotiin jättää? sanoi hän palvelijoille.
— Niin, emännän tietysti, virkkoivat ja nauraa tirskuttelivat omille vähäpätöisille asioilleen.
Se nauru kirpaisi Liisan mieltä, joka oli taas kipeytynyt. Heillä on varmasti jotain mielessä. Olisikohan Hannes sanonut, ettei emäntää oteta mukaan? Olisihan siellä piikojen mukava kiemailla Hannekselle, kun hänen tarkka silmänsä ei olisi vartioimassa.
Hannes tuli pirtistä täysinäinen eväskontti selässä.
— Minä lähden kaskeen. Mari saa jäädä kotiin, sanoi Liisa hänelle. En minä suostu aina jäämään…
— Mutta eihän se käy… talo jäisi moneksi päiväksi vieraaseen varaan, esteli Hannes. Ja muutenkin tulisi hankalaksi sinulle. Voinhan minä käydä kotona joka yö.
Mutta Liisa ei tahtonut kuulla puhuttavankaan kotiin jäämisestä. Hän neuvoi jo töitä Marille.