Mistä se sitten johtui?
Selvyyttä tähän ei saanut miettimälläkään. Liisa oli hellä ja hyvä hänelle. Joskus vain purkautui esiin tällaista, joka sanomattomasti painoi häntä. Jos hän olisi vähemmän välittänyt Liisasta, ei hänen mielenpurkauksensa olisi tuntunut niin tuskallisilta.
Merkillistä, mietti Hannes. Minä sain murskatuksi sukukiroukseni, tulin kuin onnen potkusta saaneeksi kotikonnun itselleni. Kaikki menestyy. Pellot lupaavat runsaita satoja ja kaikki on kuin voittokulkua, mutta kaikista kallein ja rakkain on menossa murskaksi minulta.
Ennemmin muuta vastoinkäymistä kuin tätä. Ennemmin joku karjasta kuolleeksi aholle, viljapelloista joku lohko raesateen ruhjottavaksi, ennemmin mitä tahansa, kuin oma vaimo epäilemään olemattomista.
Tie kulki kiemurrellen Hakalan takamaahongikon läpi. Vahvat petäjät ojentelivat suorana runkojaan korkeuteen. Oli kuin ihmeen kaupalla jäänyt ukolta tämä lohko myymättä.
Hänen edellään kulkeva vanha Tuomas virkkoi puita katsellen:
— On siinä aika älliköitä… Saat sinä Hannes niistä tuhansia monioita.
Hannes käveli allapäin. Suuri omaisuus ei antanut onnea. Hän oli tottunut aina vain luottamaan työhön. Hän olisi luovuttanut kernaasti tämän metsäpalstansa, jos olisi sillä saanut korjatuksi sen mitä oli vinossa. Taisi olla köyhä mökin mies, sellainen kuin tuo Tuomas tuossa, kaikista onnellisin. Terve ruumis ja hyvä työhalu. Ei huolta suurista tuloista eikä menoista. Oma turve antoi ja hankkimalla sai lisää.
Olisi pitänyt kysyä Tuomaalta, oliko hän täysin tyytyväinen ja onnellinen. Tuomas olisi varmaan merkitsevästi hymähtänyt. Heidän taannoisen riitansa jälkeen oli Tuomaasta tullut mitä mukavin mies. Teki aina työnsä hyvin eikä pyrkinyt napisemaan. Ehkä hän oli tyytyväinen elämäänsä.
Toiset olivat menneet edellä ja Hannes pysähtyi Tuomaan kanssa lepäämään.