— Sanohan Tuomas, olisitko mieluummin talon- kuin mökinmiehenä? kysyi
Hannes.
Tuomas vilkaisi kysyjään ja mietittyään virkkoi
— Enpä tahtoisi talonmieheksi. On niin vapaata olla mökinmiehenä. Mitä varten sitä kysyt?
— Muuten vain. Olin halukas tietämään, oletko tyytyväinen elämääsi.
— Mikäpäs siinä… kun vain olisi terveyttä, että jaksaisi tehdä työtä.
Se oli mökinmiehen elämänfilosofiaa. Tyyntä ja tervettä. Jaksaisi tehdä työtä, olisi terveyttä… Ei olisi kai tuokaan tuossa vaihtanut mökkiään ja pientä perkkiötään mihinkään maailmassa.
Kaskimaa oli päivärinteessä. Ei tuulen henkäyskään vilvoittanut hikisiä raatajia. Puut kaatuivat parahdellen ja ennen päivällistä oli jo iso aukio kaadettuna. Kun oli lämmintä ja aurinkoa, niin oli iloa myöskin. Rupatellen ja naureksien syötiin tuoksuvassa koivurykelmässä.
Hannes ei voinut tällä kertaa ottaa juttuihin osaa. Liisa oli jäänyt sinne alakuloisena, ehken vihaisenakin. Oli saattanut itkeäkin. Taisi tulla liian jyrkästi hänelle sanotuksi. Vaikka sanoihan hänkin. Olisi kumminkin mukaan saanut tulla ja niinhän hän oli jo aikonutkin, mutta kun katkerat, solvaavat sanansa sanoi, niin tuli niinkuin äkäpäissä lähdetyksi.
Kuinkahan tässä vielä viimein käy? Eikö millään saa Liisaa vakuutetuksi, että luulonsa ovat aiheettomia?
Miehet kuorsailivat ruokauntaan lehdesvuoteillaan ja naiset taittelivat vastoja. Hannes istui erillään muista koivun rungolla ajatuksiin vaipuneena.