Käki lensi koivuun, joka oli sille kasken keskellä lepopuuksi jätetty, ja alkoi kukkua. Miehet heräsivät siihen ja lähtivät työhönsä.
— Hyvää halmeonnea kukkuu, sanoi joku miehistä.
— Onnen vuosiapa se minulle helkyttää, tiesi iloinen Mari.
Hannes nousi ja sanoi miehille kotiin lähtevänsä ja aamulla tulevansa takaisin.
Ei jaksanut olla, vaikka vasta illalla oli luvannut kotiutua. Liisa voisi siellä taas tuhertaa kauniit silmänsä punaisiksi.
— Kovinpa pian sille tuli eukkoaan ikävä, jurahti joku mies Hanneksen mentyä.
XX.
Liisa seisoi vielä hetkisen portailla Hanneksen mentyä. Sitten hän kuin juosten meni kamariinsa ja alkoi nyyhkiä. Pikku Pentti nukkui kehdossaan sinikellokimppu pääaluksella. Hannes oli ennen lähtöään jättänyt sen siihen. Ikkuna oli auki ja tuulenhenkäykset toivat sisään ruispellon tuoksua. Pelto kartanon alla lainehti lupaavana.
Liisa koetti rauhoittua, mutta ei voinut. Miksi Hannes ei ottanut häntä mukaansa, vaikka hän pyysi? Miksi hän on joskus niin kovin jyrkkä päätöksissään? Ja onko sittenkin niin, että hän saattoi välittää muistakin, ei vain yksin hänestä.
Liisa koetti miettiä ja päästä selvyyteen.