Tultuaan tupaan kävivät miehet heti seisoaltaan muonitusta ja joulusaunaa vaatimaan. Ylötär kumminkin arveli saunan kiukaan jäähtyneen ja muutenkin näytti haluttomalle kutsumattomia vieraita hoivaamaan.
— Niinpä pankaa sauna lämpiämään ja oluttynnyri saunaan, käski rehentelevästi Kustaa Henrikinpoika.
Vieraat istuivat hiljaa säikähtyneenä pelättyjen ja odottamattomien vieraiden tulosta. Ylönen istui synkkänä pöydän päässä. Hän oli ainoa lukutaitoinen henkilö seudun talonpojista ja hänen edessään oli nytkin avattuna uusi testamentti, josta hän oli aikonut lukea vierailleen ja talon väelleen joulu-yön tapahtumista. Hartaushetken kumminkin katkaisi tällä kertaa huovien tulo.
— Eipä näy isäntä käskevän meitä ruokapöytään. Pitänee siis käskemättä käydä, virkkoi äreänä Kustaa Henrikinpoika ja kävi miehineen pöydän ääreen. Joulurauhan vuoksi ei kukaan käynyt huoveja liioin vastustelemaan, vaikka siihen olisi nyt hyvä tilaisuus ollutkin, kun vieraiden ja talonmiesten luku oli puolta suurempi kuin huovien.
— Olutta pöytään — komensivat huovit — osamme on meidänkin saatava jouluoluvista.
Ylötär oli käynyt laittamassa saunan lämpiämään, ja kävi nyt täyttämään oluthaarikoita.
— Ei ole meillä varattu olutta kutsumattomille vieraille, murahti Ylönen pöydän päässä, jossa hän vielä istui katsellen huovien syöntiä synkkänä, silmät verestävinä.
Haarikat tyhjenivät ja huovit vaativat Ylötärtä niitä uudelleen täyttämään, mutta tämä ei käynyt heti heidän käskyään tottelemaan.
— Pitänee ottaa omin luvin, koskapa ei suosiolla anneta, virkkoi Henrikinpoika ja kävi miehineen avaamaan permantoluukkua, jonka alla tiesi oluttynnyrejä säilytettävän. Ylönen kimmahti pöydän päästä keskilattialle, voimatta enää pidättää kiukkuaan.
— Millä oikeudella te täällä rehentelette? Muonituksenne olette saaneet ja jollette hyvällä mene matkoihinne, juhlarauhan häiritsijät, niin paha teidät perii!