Huovit naureksivat isännän kiukulle.
— Koskapa kihlajaiset kuuluu olevan, niin juomme mekin morsiamen maljan. Pitänet, Ylönen, meidät vain suosiolla vierainasi tahi muuten halkaisemme tuon hauraan pääsi juhlan kunniaksi.
Huovit täyttivät uudelleen haarikat. Voimakas juoma oli jo kihonnut miesten päihin ja Henrikinpoika kävi kihlajaisväen eteen teutaroimaan.
— Missä morsian on? Lienee nurkassa itkemässä kosk'ei näy.
Anna istui karsinapenkillä sulhasensa, Olavi Martinpojan vieressä katsellen pelokkaana huovien elämöimistä. Henrikinpoika kävi hänen eteensä ja tytön juhlavaatteet ja kihlakaunistukset nähtyään arvasi morsiamen löytäneensä.
— Täällähän se ilolintu on. Ja tuoko on sulhanen, joka allapäin röhjöttää kuin variksenpelätin. Ja noin komean tytön on saanut ansaan, hyväkäs. Mutta morsianta on nostettava.
Henrikinpoika kävi käsiksi tyttöön, joka pelästyneenä rimpuili vastaan, nosti syliinsä ja kantoi ympäri tupaa. Toiset huovit tekivät samoin.
Sulhanen oli noussut seisomaan ja kuohuvin mielin katseli, miten huovit raastoivat tyttöä. Hän tarttui jo seinällä olevaan kirveeseen, mutta kädet herposivat. Nythän oli rauhan juhla eikä sopinut aseisiin tarttua.
Ja nyt saunaan miehet, komensi Henrikinpoika. Ja oluttynnyri mukaan. Juhlailo tänä yönä vielä nousee, saat uskoa Ylönen, lisäsi hän purevasti isännälle, joka murjottaen istui peräpenkillä.
Huovit menivät saunaan, riisumatta pirttiin aseitaan ja költereitään.
Oluttynnyri raahattiin mukana huutaen ja meluten.