Kukapa tietää, hämäläisten vaiko karjalaisten puolelta nämä retket ensi kerran saivat alkunsa, mutta kun alkuun oli päästy, niin viha synnytti vihaa, kosto vaati kostamaan ja niin jatkui vuosisatoja paljon voimia ja uhreja vaativat kahakat.
Äsken oli Vanajan Ilpolassa toimitettu Ukon suuret uhrijuhlat, joissa uhrivanhempana oli toiminut vielä nuorekas, vaikka jo harmaapäinen Ilpo. Hänet oli äsken manalle mennyt Juortana jälkeläisekseen nimittänyt ja heimo sen hyväksynyt. Kesä oli kauneimmillaan ja monipäiväisiä kekkereitä oli vietetty, kun takamailta tuotiin sana, että karjalainen on tulossa hävittämään hämäläiskyliä ja on jo poroksi polttanut erämiesten uudis-saunoja Suvilahden seutuvilla.
Sanoma tuli tälläkertaa yllätyksenä juhliville hämäläisille eikä osattu ensin muuta kuin ihmetellä, että karjalaiset keskikesällä olivat vainoretkelle lähteneet.
— Apuun sinne olisi lähdettävä, ennenkuin sieltä rintamaille ehtivät. Kuuluu olevan heillä novgorodin ryssiäkin mukanaan ja siitä päättäen heitä on suurempi joukko kuin ehkä aavistetaankaan, toimitti sanantuoja.
— Se on selvä, että kotisijoilleen niitä on lähdettävä käännyttämään, sanoi Ilpo, juhlatuulet pois yltään karistaen.
— Olipa sekin nyt, kun parhaana lahnankutuaikana tulivat, sanoi joku korvallistaan kynsien.
— Mikä heidät nyt ajoikin liikkeelle. Varmaan sieltä takamaan kalasaunoilta nuoret yltiöpäät ovat hankikelin aikana vierailleet Laatokan rantamilla ja nyt he sen lämpimiltään maksoivat.
— Ei ole muita retkiä tehty, kuin se mihin viime kevännä täältä lupa saatiin ja jossa Etelä-Hämeen miehiäkin oli mukana, puolustelihe sanantuoja. Ei hänkään kuitenkaan voinut mennä sanomaan, eikö takamaiden rajoilta ehkä oltu hiihdetty karjalaisten asuntomaille, koskapa jotain sellaista oli kuulunut.
— Olipa miten tahansa, ei ole nyt aikaa arveluun, vaan sukkelimmat miehet kapulata kierrättämään ja ylihuomenna lähtee ensimmäinen joukko liikkeelle ja toiset tulevat perässä, määräsi Ilpo, jolla oli nyt ensi kertaa päällikön huolet niskoillaan.
Hidas hämäläisveri ei tälläkertaa tahtonut kuohahtaa taisteluhaluiseksi. Olihan kesä kauneimmillaan ja Vanajaveden poukamissa olisi ollut mukava kääriä parhaillaan kutevia lahnaparvia verkkoihin. Yhtä hupaisaa olisi ollut kaskienkin kaataminen, kun entiset oli saatu jo aikaisin kylvöön ja lupaavasti laihoamaan.