— Naisten hoiviin jää siis kalastus ja kaskenkaato, jurahti äskeinen korvallisen kynsijä. — Kaipa sitä on lähdettävä, kun kerran karhu on lähtenyt pesästään liikkeelle.
Jo tulistui Ilpokin siitä verkkaisuudesta, jolla lähtöä tuumailtiin ja kivahti:
— Vieläkö arvelette, että olisiko muka lähdettävä, kun vainolainen saattaa muutamien päivien perästä jo täällä rintamailla reuhata. Ei nyt joudeta kaloja eikä kaskimaita miettimään. Ne asiat jääkööt naisten hoidettaviksi.
— Siispä lähdetään jo huomispäivänä, ainakin osa miehistä.
Ja retki pitää laatia sellaiseksi, että yksintein taivalletaan
Novgorodiin asti.
— Niin juuri. Novgorodiin asti, ennen ei hellitetä. Eivät ne karjalaisten retket ennen lopu ennenkuin annetaan isku itse pahan sydämeen.
— Miten tuo käynee noin pitkälle retkelle lähteminen, kun ei ole edeltäpäin varusteltu, arveli joku.
Sitä samaa mietti Ilpokin, mutta kun useampien sisu näytti nousevan Hämeeseen jo aikaisemmin ryöstöretkiä tehneitä novgorodilaisia rökittämään, ei hänkään vastustellut.
— Voidaanhan käydä sinnekin kun ensin on Laatokan rannoilla tehty puhdasta. Jos joka talosta lähtee mies ja kaksikin suuremmista, voisi osa heistä tulla vesitse Syvärinjoen suuhun, josta yhdyttäisiin matkaa jatkamaan.
Ilpon vanhimman pojan, Osmon, mieli paloi matkalle, jollaiselle ei ollut vielä ennen päässyt isänsä estelyn vuoksi lähtemään. Nyt häntä ei enää pidättäisi mikään. Eilen oli hän Karjalan kävijäin retkistä kuullut kerrottavan ja tällainen partioretki kangasteli hänen mielessään satuhohteisena.