— Jäänyt Uhmanan luokse, sammalsi tyttö. Ei hän minulle pahaa tehnyt.
— Taisi pitää hyvänäkin?
— Niin.
Ilpo naurahti, mutta samassa jo hänen sisunsa kuohahti:
— Tiedätkö, että hän on sinun ja meidän kaikkien vihollinen ja sen mukaan kohdeltava. Omaisesi surevat sinua ja…
— Eivät ne minusta välitä, keskeytti tyttö.
Ilpo sai utelemalla tietää, että tytön äitipuoli oli kohdellut häntä huonosti ja isäkään ei hänestä taitanut välittää.
— Tuhma tyttö olet ja nyt sinut kotiin viemme. Tokihan sinun pitäisi heimosi puolesta vihata karjalaisia.
— Älä toru tyttöä, karjalainen on hänet loihtinut, sanoi Pohto. — Ei tämä ole ensimmäinen kerta kun ryöstetyt naiset on lumottu. Ja tämä nyt sikseen ja pohtimaan, käännymmekö takaisin vai jatkammeko Novgorodiin. Viisainta olisi jättää se retki ja palatessa vähän höyrytellä karjalaiskyliä ja vannotella heitä pysymään kotonaan.
— Niin on minustakin selvintä. Hyvä kun näillä vaurioilla selvitään ja suoraan sanoen näin meidän kesken: on parempi puurtaa siellä kotivesillä ja kaskimailla kuin rämpiä näitä vaivaloisia matkoja.