Pohto hymähteli. Sotaisemmat miehet murahtelivat pahasti, mutta Ilpo touhusi paluumatkalle lähtöä ja laittoi sotaisammat maitse karjalaiskylien kautta kotiin, itse poikansa kanssa astuen venheeseensä, hoputtaen toisia matkaan.
— Ottakaa karjalaisilta mitä saatte ja menetelkää miten haluatte. Me menemme jo suorinta tietä kotisatamiin.
— Mene vain Ilpolan saunan lavoille, huudettiin hänelle.
— Sinne joutaa semmoinen sotapäällikkö.
Nämä huomautukset karmivat uuden heimopäällikön mieltä ja palauttaen veneensä rannalle sanoi kipakasti:
— Vielä sitä käydään Novgorodissakin, mutta silloin pitää olla suurempi joukko. En minä ainakaan uskalla kourallista miesjoukkoa ajaa suoraan surman suuhun.
Sanoi ja käski miehet soutamaan.
Toisetkin soluivat takaisin karjalaiskyliin ja pitivät siellä kestiä viikkomäärin, karjalaisten nöyränä heille herkkujaan kantaessa. Päälliköt olivat vankina ja uusia ei ollut vielä, mutta tulisi ehken vielä olemaan. Siltä näytti Karjalan miesten veristävät silmät.
Venekuntalaisten matka joutui myötätuulessa ja ennen kuin osattiin odottaa, palasivat miehet omaisten luokse. Tuli asiaa Aapolan Lipollekin Ilpolaan ja iloisesti hymyillen tervehti kaunokainen sotaurostaan. Osmo, kertoi säästäneensä karjalaisten hengen ja asunnoita ja sai tytön hyvästä mielestä punastumaan.
— Siinä teit oikein. Silloin kun tänne hyökkäävät, ei voine heitä säästää, mutta lähteä sinne hävittämään on yhtä raaka teko kuin heidänkin.