— Arvaan, että olet saanut huonoja uutisia, tullenevatko sitten lännestä vai idästä, virkkoi piispa.
— Mistä arvaat, isä, uutisten huonouden. Yhtähyvin niitä voisi sanoa hyviksikin.
Ja tähän kiirehti Eerikki-ritari lisäämään:
— Hyviä ne ainakin minun mielestäni olisivat siinä suhteessa, että niiden johdosta voitaisiin haarniskaan pukeutua ja heilauttaa vähän Kristofferin istuinta.
— Eivätkä sittenkään ole hyviä, virkahti piispa pyytäen lähemmin kertomaan asioista.
Marski kertoi kuninkaan kirjelmästä ja halusi kuulla minkälaista vastausta piispa-vanhus piti parempana. Aseellistako, vai jyrkkäsanaista kirjettä, jossa muistutettaisiin kuninkaan antamista lupauksista.
Piispa-vanhus mietti jonkun aikaa ja virkkoi sitten harvakseen:
— Ystäväsi, Eerik-ritari tahtoisi antaa heti korvalle valapattoa, mutta sinä haluaisit vielä muuten häntä muistutella. Parasta on lähettää kirje ja purjehtia heti perästä kunnollista vastausta vaatimaan. Tämä on minun neuvoni ja sitten vielä sekin, että panet lujille sen vanhan ketun Viipurissa. Hänen punomiaan juonia nämä ovat kaikki.
— Sen hyvin arvasinkin, virkkoi marski hymyn häivähtäessä hänen kasvoillaan. — Hän koettaa sotkea Suomen aatelisiakin juttuun, eikö niin?
— Niinpä kaiketi ja sinun asiasi on pitää huolta, ettei hän saa juoniaan sen pitemmältä jatkaa.