Kun piispa oli poistunut, tuskaili Eerikki Akselinpoika:
— Kuinka kauan tässä pitää oikein vitkastella. Kettu pitäisi pistää ensin häkkiin Viipurissa ja sitten lähteä »pikku baijerilaisen» puheille.
— Älähän hätäile. Pian saat toimintaa tarpeeksesi, virkkoi marski. — Nyt lähetämme kuitenkin heti kirjeen nukkekuninkaalle ja muutaman päivän perästä nostamme purjeet ja viiletämme antamaan pontta vaatimuksillemme.
Ja muutamien päivien perästä saikin Turun rantalaiturille paltoutunut utelias väki nähdä komean näyn. Kaarle Knuutinpojan uljas laivasto oli lähtövalmiina ja muita komeampana keikkui marskin valkoiseksi maalattu johtajalaiva, jonka kannella seisoi marski hopealta hohtavassa haarniskassaan, rinnallaan teräsvarusteinen Eerikki Akselinpoika. Eniten rakastamaansa hallitsijaa — olihan hän Suomessa syntynyt — tervehti kansa riemukkaasti toivotellen onnea hänen matkalleen.
* * * * *
Muutamana kauniina toukokuun aamuna tähysteli Olavintornin vartija Viipurin linnassa meren selälle, eikö jo näkyisi Kaarle Knuutinpojan valkopurjeita kaukaisesta etäisyydestä pilkottavaksi. Äsken oli Eerikki Akselinpoika, joka oli viikkoa aikaisemmin tullut linnaa kuntoon laittamaan, käynyt kyselemässä vartijalta, eikö mitään näkynyt siintävältä selältä. Marskin laivue oli jo Turusta lähtenyt muutama päivä sitten ja pitkäksi alkoi odotus käydä Viipurissa ja etenkin linnassa, jossa viikon ajalla oli saatu ihmeitä aikaan Eerikki-ritarin taitavalla johdolla. Valmiina olivat linnan lukuisat suojat valtijataan vastaan ottamaan. Verhoilijat ja muut käsityöläiset olivat siellä liehuneet yötä päivää siistien Krister-ukon jälkiä. Tämä Kaarle Knuutinpoikaa vastaan vehkeilevä äijä oli äsken nukahtanut viimeiseen uneensa ja eilen oli laiva lähtenyt viemään hänen tomumajaansa pois Viipurista. Hänen marskia varten linnaan varaamansa tykit saisivat nyt lausua ukon puolesta odotetun vieraan tervetulleeksi toisella tavalla.
Olavintornissa käyskelevä vartija ihmetteli kevätaamun kirkkautta. Näkyipä nyt laajalle merenselkiä ja hienosti vihannoivia metsäselänteitä. Auringon yletessä alkoi eteläinenkin henkäillä ravakammin ja kohta näkyikin salmen suussa jo ensimmäinen valkoinen purje ja kohta lasketti koko marskin laivasto satamaa kohti.
Tähystäjälle tuli kiire töräyttämään torveensa ja linnassa ja kaupungissa alkoi vilkas liike. Krister-ukin tykit jymähtelivät ja kaupungin porvarit kiirehtivät rantakatua verhoamaan äsken lehdittyneillä koivuilla ja punaisella veralla. Vähitellen kertyivät kaikki Viipurin asukkaat rantalaiturille juhlapukuisina ja vanha pormestari tummanpunaisessa viitassaan sorvaili vielä muistissaan saksankielistä tervehdyspuhettaan. Molempien luostarien päälliköt, mustainveljesten laiha ja pitkä priori ja harmaidenveljesten hyvinvoipa guardiaani tungeksi etualalle, lausuakseen latinankieliset tervehdyksensä marskille.
Marski saapui johtajalaivasta perheineen, laiturille ja vastaili kohteliaasti tervehdyksiin. Vanha, vapiseva linnanvouti Björn Deden sai kuitenkin Kaarle Knuutinpojan unohtamaan virallisuutensa, ja hymyilemään ukolle, joka oli liian uskollisesti palvellut herraansa ja aneli nyt nöyränä uuden isännän suosiota.
— Mitäpä vanhoista muistelemaan. Nyt aloitetaan uutta aikaa Viipurissa
ja koko maassa, sanoi marski ja taputti vanhusta ystävällisesti olalle.
— Onhan tämä syntymämaani ja tahdon tehdä kaikkeni sen ja rakkaan
Viipurini hyväksi.