Ja siepaten syliinsä voutivanhuksen takana tämän nuoren, punastuneena ja lapsekkaana polviaan notkistavan tyttären, virkkoi marski iloisena:
— Näin minä syntymäseutuani tervehdin.
Väkijoukon läpi kävi innostunut humahdus ja marskia vastaan kajahti välitön riemuhuuto. Ensinäkemältä valloitti marski näin kaikkien sydämet.
Ylempänä rannassa odotteli ratsujen luona marskin ystävä, Eerikki Akselinpoika ja pujotteli sieltä väkijoukon läpi marskin luokse, iskien tätä innoissaan olalle.
— Terve, Kaarle, valtakuntaasi. Näet, että jokainen täällä sinua rakastaa niinkuin ei koskaan ennen ole hallitsijaa rakastettu. Katso, miten tänne kaukaa saloiltaan saapuneiden erämiestenkin kasvot loistavat.
— Näen kyllä ja tahdon tehdä kaikkeni heidänkin hyväkseen.
— Täällä onkin heidän rajankäyntiä anova lähetystönsä sinua odottamassa.
— Käske heidätkin linnaan vieraikseni. Nyt juhlimme oikein kelpotavalla ja sitten taas työhön ja maan asioihin käsiksi.
Muutamat Sysikankaan miehet olivat lähteneet anomaan marskilta pikaista rajankäyntiä ja jääneet odottamaan marskin Viipuriin saapumista. Olipa nyt kovin yllättävää saada linnan voudilta käsky heidänkin saapua linnaan juhlimaan, ja itsekseen päättelivät miehet, että suotta ei Kaarle Knuutinpoikaa pidetä hyvänä hallitsijana, parhaimpana kaikista, kansan miehenä ja heidän auttajanaan.
Jo seuraavana päivänä kutsuukin marski heidät puheilleen ja kun saa kuulla talonpoikien raja-asian, niin kiireellisesti antaa heti määräyksen rajankäynnin alkamisesta. Ja kääntyen Olavi Tavastin, Hämeenlinnan voudin puoleen, virkkoi marski: