— Mihin tuota tästä sitten minä joutunen, sanoi Henrikki-veli nähtävästi jo tuiman oluen vaikutuksesta vähän rennommalla päällä.
— Sinä Johannes varmaankin elelet siellä hämäläisten parissa kuin porvari ja otat jonkun nuoren, ilosilmäisen talontyttären vaimoksesi.
— Niin on aikomukseni. Pietari-maisteri suorastaan kehoittaa meitä siihen ja hänellä itselläänkin on sievä saksatar emäntänä.
— Ja mitä piispa tästä sanoo?
— Mitäpä se siitä… taipuu uuden ajan tahtoon.
Oli aika mennä completariuimiin, toiseen ehtoomessuun ja veljet kokoontuivat tähän viimeiseen hartaudenharjoitukseensa hiljaisina ja vakavina. Messun jälkeen menivät toiset veljistä makuulle, toisten jäädessä vielä tarinoimaan ja suunnittelemaan tulevaisuuttaan.
Seuraavana päivänä ennen matkalle lähtöä meni Isä-Johannes Martti-piispan luokse, sanoakseen jäähyväiset. Metsäkulman kyytipoika odotti jo häntä hevosineen piispan talon portilla.
Martti Skytte tutki parhaillaan äsken saamaansa kuninkaan kirjettä, jossa peruutetaan kirkolta entisten lisäksi yhä lukuisampia maatiloja ja muuta omaisuutta. Pyytääpä kuningas hänelläkin, piispalta, lahjaa, jotain suurempaa maakartanoa, joita hänellä ei olekaan enää monta jälellä.
Piispa huokasi kirjeen luettuaan. Tosinhan tanskalaiset olivat ryöstäneet Ruotsin niinkuin Suomenkin köyhäksi, mutta jos kirkolta kaikki omaisuus riistettäisiin, niin vaikeatapa sen olisi uutta oppia istuttaa ja juurruttaa kansaan ja varsinkin saada siihen sopivia työntekijöitä koulutetuksi.
Isä-Johanneksen tulo keskeytti piispan mietteet.