— Niin, teidän majesteettinne, arkkiteini.
— Vai arkkiteini. Niin, se oli niitä Skytte-vainajan itsepäisyyksiä, sekin, että piti sellaisia kirkollisia virkoja, vaikka me olimme ne lakkauttaneet. Isäsi kai oli sitten Pietari Särkilahden työtoveri?
— Niin, ja sitten Agricolan.
— Ja mikä on nimesi? Toimesi kyllä arvaan, olet kouluteini.
— Martti.
— Heh… Lutherin kaima. Ja sinulla on kirkon peruja perintönä, joku talo?
— Ei mitään. Ne on otettu kaikilta pois.
— Vai on otettu, naurahti kuningas. Meidän määräyksestä ne on peruutettu kruunulle. Niillä vanhoilla kirkonmiehillä oli ruhtinaalliset tulot… elivät ylellisyydessä… taloja joka paikassa. Ja onhan niitä vieläkin, kun ovat osanneet pitää puoliaan. Sukulaisiako sinulla täällä Viaisissa?
— Ei ole, mutta vietän kesää mestari Karpalaisen tilalla. Hän on isäni ystävä.
Punakkana astui poika kuninkaan rinnalla ja oli ylen onnellinen tästä kunniasta. Olihan hänelle Kustaa Vaasan urotyöt tunnetut ja piispa Agricola sanoi Kustaa-kuningasta suurimmaksi mieheksi, mitä Ruotsin maa on koskaan päällään kantanut.