— Mitä, junkkari?
— Ja olen kuullut sanottavan, että ketä Flemingit palvelevat, on heistä suurta hyötyä, mutta vastustajinakin jonkunveroiset.
— Kuulehan poikaasi! kivahti kuningas tulistuneena kääntyen Hebla
Sparren, hänen äitinsä puoleen.
Tämä nousi hätääntyneenä pyytämään anteeksi poikansa puolesta.
— Saat lähteä Klaus Kristerinpojan mukana Viipuriin.
— Pyydän päästä sotaan.
— Sinnehän sinut juuri lähetänkin ja siellä olet paikallasi aseharjoituksissa, etkä täällä säikyttelemässä rauhallisia porvareja. — Ja te, lisäsi kuningas Hebla-rouvaan kääntyen, saatte sakoilla sovittaa kapakoitsijalle särjetyt astiat.
Kuninkaan viittauksesta poistuivat molemmat ja kuningas keräytyi ylimysherrojen ja seurueensa kanssa neuvottelemaan alotettavasta sodasta.
Nytkin kirkonmiehet koettivat varovasti vastustaa sotaa, mutta tästä kuninkaan ärtynyt mieli vain paheni.
— Te papit pelkäätte omaa nahkaanne ja etujenne menetystä, mutta vähän välitätte, mitä kansa saa kärsiä alituisista ryssän vierailuista.