— Salaa on tehty, kun isä olisi murissut.
— Heh, vai murissut… onhan teitä täällä liikoja kuitenkin.
— On, on, ja meidän niin mielemme tekisi. Jos se paikka olisi vielä ottamatta, niin tehtäisiin yhdessä tupa. Jäisit, vaari, meitä auttamaan.
— Joutaa kai tästä lähteä katsomaan, kun kasketkin on vierretty.
Ja niinpä muutamana kesäisenä päivänä lähti Tasainen viemään jänteriä miehen alkuja salolle.
Paikka jonka vaari oli sopivaksi pojille miettinyt, oli jo Fincken asutuskartalla, ja luvattu Simo Samulinpoika Hakkaraiselle. Taloa ei oltu ehditty rakentaa, mutta hirret oli jo kevätkelin aikana vedetty valmiiksi paikalle.
Muutamien päivien kuluttua saapui Tasainen poikien kanssa Lahnajärven rannalle ja huomasi sen jo vallatuksi. Kauan siinä ukko mietti ja murisi, viimein kipakasti kirahtaenkin:
— Kuka kelvoton jo tähänkin osasi. En luullut kenenkään silmään pistävän tuota kapeata, metsän varjossa olevaa salmea, josta tänne päästään. Kelin aikana täällä ovat savolaisjuipit samoilleet ja erämaan pikku järven huomanneet.
— Mikäs nyt neuvoksi? kyselivät pojat.
— Ei muuta kuin setänne luokse, tähän muutaman peninkulman päähän siksi ajaksi, kun käyn Savonlinnassa Kyöstin puheilla.