— Merkillisen riitaista väkeä te olette siellä. Eikö voisi itsekukin sovinnossa pitää omaansa. Käyttekö siellä edes kirkossakaan, jonka juuri kuningas on teille teettänyt? kysyi mestari Mikael, koettaen puheen kääntää kirkollisiin asioihin.
— Itsepä se tehtiin… eikä tuolla ole joutanut käymään.
— Apaja riioiltanne, tokaisi piispa..
— On sitä muutakin tekemistä, henkielossa hilomista. Kun vielä meiltä vietiin tuottavat takamaamme.
— Mutta ymmärrättehän, että ihmisiähän ovat toisetkin, savolaisetkin, ja tarvitsevat maasta ja vedestä saada ravintonsa niin kuin tekin. Koko maan etua kuningas tarkoittaa, kun asutusta erämaihin lisää.
— Siitäpä hyväkin etu…
— On siitä, kun asutus tihenee ja väkiluku lisääntyy ja sitten kun vielä tämä väestö saadaan oppimaan, toimitetaan sille omakielisiä kirjoja.
— Kyllä meillä on opit, kun annatte vain meidän möyriä rauhassa korpiamme.
— Sitähän saatte, kun vain keskenänne rauhaa rakennatte, sanoi Agricola jo tuimasti. — Vieläkö siellä taikuutta harjotetaan?
— No, aina omiksi tarpeiksi. Kukapa siltä kirkon haltijalta lähtee joka tarpeeseen manauksia hakemaan. Jos lienevät sen parempia kuin omammekaan.