— Mutta muista nyt, mitä olen sanonut. Erämailta ei saa kuulua hiiskaustakaan.
Kustaa-kuningas laski useimmiten oikein. Tanu-ukonkin hän näki mieheksi, jota heimonsa kuuntelee ja kunnioittaa ja näin vähällä voi ainakin yhdeltä Savon kulmalta vähentää maariidat.
Tasainen kiitti ja raapaisi jalallaan moneen kertaan, virkkoi vielä partaansa puhaltelevan kuninkaan huviksi:
— Eipä sitä sittenkään suotta kiitetä Kyösti-kuningasta. Hyvät henget häntä vain suojelkoot.
Tästä toivomuksesta tuli kuningas niin hyvilleen, että käski tulkkinsa viemään Tanu-vaarin vielä linnan tupaan ja antamaan siellä ukolle kunnon kestityksen.
Riita apajasta.
Tavallista aikaisemmin oli päästy tänä kevänä ohra- ja nauriskaskia siementämästä Pohjois-Hämeen Palojärvellä. Muutamissa paikoin vielä lopeteltiin naurispalojen harausta, kun jo toisissa korjailtiin venheitä ja pyydyksiä takamaille lähtöä varten. Väliin oli takamaille lähtö jäänyt juhannuksen jälkipäiviin, kun tämä kaunis kotihaltijain juhla tahdottiin viettää kotoisilla pihoilla. Nyt kuitenkin oli vielä pitkä taival Johanneksen päivään ja kotoisilla apajilla ei saalis paljoa houkutellut. Parastahan oli kerrankin lähteä hauki- ja lahna-apajille hyvissä ajoin. Silloinpa varmasti ehtisi runsaamman saaliin kesän pitkään koota kotiin vietäväksi.
Palojärven Vahvaniemen juureva Tuomas puhelikin kotikylänsä miehille:
— Sinne takamaan saunoille tästä jo mieli vetää. Ehditään sinne vielä ruoholahnan kutuun, kun kiireesti lähdetään. Kaskia siellä on viimekesäiseltään kaadettuna ja laitetaanpa ne kerrankin ajoissa kylvöön samalla kun tarkataan entisten kasvua.
— Mikäpä siinä… joutaa kai tästä lähtemään.