Niinkuin juhlaan valmistauduttiin tähän jokakesäiseen kalasaunoille lähtöön. Kiireellä viimeisteltiin verkon pauloja ja muuta mukaan otettavaa. Venheet lykättiin vesille suurella riemulla ja piloja pakisten soudeltiin tyveniä, jopa väliin tuulisiakin vesiä koskien alle, joissa väliin lohiapaja vetäistiin nuotalla, ja keiteltiin koskien kauniit kalat ennen yönuotion hauteeseen laskeutumista..
Nyt, kun näin aikaisin lähdettiin, pyrki naisväkeäkin mukaan.
Ensimmäisenä alkoi Vahvaniemen nuorin tytär Kylli pyytää isältään:
— Ottakaa minutkin kerran mukaan kalasaunoille.
— Ja minut, tomahti Aino, seuraava sisaruksista.
— Sinä olet jo kerran käynyt. Nyt on minun vuoroni. Voutilan Irokin kuuluu pääsevän.
Tuomas murahteli. Ei kieltänyt, eikä vielä aivan myöntänytkään.
— Mitä te tyttöräpiskät siellä. Satutaan siellä vielä savolaisten kanssa tappeluun, niin olette vastuksina.
— Tottapahan riitapukareita sovitellaan. Keitämme ja paistamme siellä teille. Kuuluitte viime kesänäkin suurukset paistamatta syöneen.
Ja kaunis, keltakutrinen tytön tyllerö helähtää iloiseen nauruun.
— Jäätte sinne vielä savolaisten morsiamiksi, sanoo joku.