— Sepä ihme, kun eivät miehet ole ennen meitä mukaansa ottaneet, ihmetteli Vahvaniemen Kylli.
— Heh… on täällä ollut miehilläkin täysi työ… savolaisten kanssa tapellessa, urahtaa Tuomas.
Kalastellaan siinä ja ihaillaan viimekesäisten ruislaihojen koreutta.
Joku kiertää vielä nauriskaskenkin ja ihanaa on olo korpien keskellä.
Ollaan jo pääsemässä juhaninpäivään, kun yhtäkkiä ilmestyy savolaisia, Nilakan ja Niiniveden rantalaisia ja vastakkain kyyräillään pahaenteisesti. Tyttäretkin sattuvat olemaan mansikka-ahoilla ja niinpä onkin parempi vaihtaa hämäläistenkin puolelta vähän tiukempia sanoja Savon miesten kanssa, vaikkapa vähän tapella katistaakin.
— Johan olette tulleet taas tänne meidän apajia verottamaan, kivahti
Niiniveden Haapalahden Lassi Mikonpoika.
— Eivät ole teidän. Omaamme vain on tultu ottamaan niinkuin ennenkin, virkkoi Vahvaniemen Tuomas.
— Vai omaanne! Meidän nämä apajat ovat ja pystytään kyllä hämäläisrähjäkkeet heittämään omalle puolelleen.
— Joko taas tekisi mielenne tappelemaan, jurahti joku hämäläisten vaareista.
— Osataan sitäkin tehdä, jos tarvitaan.
— Osaamme mekin.