— No nythän voit jäädä Turkuun, jossa poikamme tarvitsee apulaisia, sanoi kuningas.
— En tiedä. Teidän majesteettinnehan on sanonut, ett'ei minusta ole hovimieheksi. Haluaisin vetäytyä maatiloilleni ja palvella sen ohella vain kuningasta miekallani.
Kuningas katsoi hämmästyneenä nuoreen ylimykseen.
— Mitä? Etkö halua tehdä sitä palvelusta pojalleni?
— Tuskin hän minua tarvitsee.
Kuningas rykäisee suuttumusta ennustaen.
— Täällä toiset iloitsevat ja sinä näytät hapanta naamaa. Mitä se tietää?
Ja kun nuori Klaus sammaltaa jotain epäselvästi, pyrkien itsepintaisesti maatiloilleen, kuohahtaa kuningas.
— Jos et olisi parhaimman suomalaisen auttajani poika, olisi tilimme nyt pian selvä. Mene minne tahdot, mutta poikaamme vastaan et juonittele, siitä pidän huolen.
Nuori Klaus kumarsi ja poistui pystypäisenä, ja kohtauskin häipyi salissa yhä jatkuvaan iloiseen humuun.