Oluthaarikoiden ääressä sitten puhuttiin erämaan asioista, joihin
Laurentius tuntui jo edeltäpäin tutustuneen.
Myöhemmällä pistäytyi kirkonmies nuortenkin joukkoon ja katseli erikoisesti Pirkon rehevätä kukkeutta ja notkeata liikehtimistä.
— Tule nyt, Pirkko, vähän minunkin parikseni, että saadaan puhua asioista, sanoi Laurentius tytölle.
Hyvillämielin punastellen, kainona esiliinaansa hypistellen vastaili
Pirkko ihmeteltävän sukkelasanaisesti kirkonmiehen kysymyksiin.
— Kuka sinut, Pirkitta, on kastanut?
— Kiertävä saarnaajamunkki. Hän se täällä kastoi vanhoja ja nuoria. Samanlaiset munkit kuuluvat käyneen ennenkin kastamassa, mutta muutamat ovat aina piilotelleet ristin kasteelta.
— Onko sinulla paljon työtä täällä kotona?
— Onhan sitä… vaikka eihän meillä niin paljoa — äiti on niin vikkelä tekemään.
— Jos joutaisit tulemaan sinne papin tupaan emännöitsijäksi.
Jopa karahti taas puna tytön poskille ja ilo välähti silmäkulmassa.