Rietu ei näyttänyt hätäilevän. Kävi uudelleen penkomaan keihäällään pesän suuta.
— Tulehan, ukko, sieltä lämmittelemään. Vai menit piiloon, kehveli.
Pesästä kuului ensin murinaa ja kohta levähti pesän suu ja katajapensas kimposi kaarena ilmaan. Lumi pölähteli ja siinä seisoi korven ruhtinas vihaisesti silmäillen rauhansa häiritsijöitä. Korpi kajahteli sen karjahduksista, kun kolme keihästä tunkeutui sen turkkiin. Hetken temmellettyään painui kontio uupuneena lumelle, mutta Pentin se oli keihäineen heittänyt hangelle. Lumisena vääntyi mies hangesta ja iski vielä keihäänsä kontion kylkeen, kostoksi kuperkeikasta.
— No, miehiä teistä tulee, pojat; ei teitä häveten tarvitse kasteelle kuljettaa, ihasteli Lempainen.
Pojat kävivät nylkemään saalistaan ennenkuin se ehti jäätyä. Lihat kuopattiin hankeen ja talja levitettiin vuoteeksi, ja miehet kävivät ihastelemaan niinkuin ei olisi mitään erikoisempaa tapahtunutkaan.
Viikkokauden ovat miehet hiihdelleet vuoroin lumisia metsiä, vuoroin laajoja järvenselkiä ja päässeet vihdoin kirkonkylään, mukanaan kantamus metsoja ja teiriä tuliaisiksi sielunpaimenelle. Talviaamun hämärässä käyvät he pappilan pirttiin, jossa Laurentius-herra on parhaillaan einehtimässä.
— Terve taloon!
— Terve tulijoille!
Hetken perästä virkkaa Lempainen hattuaan pyöritellen:
— Lienemmehän oikeaan osanneet. Onhan tämä pappila?