— On. Mistäpäin miehet hiihtää?
— Kivijärven Tialasta tulimme. Olisi vähän asiaa… Sinäkö lienet kirkonherra, virkkaa Lempainen einehtivän papin puoleen kääntyen — olisi tässä kastettavia, jos…
Laurentius silmää ovensuussa seisovia miehiä ja hänen suunsa vetäytyy hyväntahtoiseen hymyyn.
— Nuoko kastettavia… johan ovat partasuita miehiä. Ovatko ne poikiasi?
— Minunhan nuo ovat. Ei niiden hartioita ikä paina, vaikka ovatkin jo miehen mittaisia. Johan nuo kontionkin kaatoivat tänne tullessaan. Tuo Rietu on jo kaatanut montakin.
— Kukas sinä olet Kivijärveltä? kysyi Laurentius naureskellen pojille, jotka noloina hattuaan pyöritellen seisoivat ovensuussa.
— Matti Lempaiseksi nuo ovat sanoneet.
— Vai sanoneet… etpäs ole ennemmin tuonut poikiasi kasteelle.
Häpeisit toki, vanha mies.
— Mihinkä minä heitä olisin raahannut, kun ei ole ennemmin sattunut tilaisuutta, eikähän ole pappiakaan ollut. Olisi nuo kelvanneet minulle kastamattakin, mutta muori vain höpötti.
— Vai olisi sinulle kelvanneet — murahteli Laurentius. Ja mitä sanoit… kontionko tullessaan kaataneet… taidat valehdella.