Neuvottomina katselivat pojat toimitusta. Paavo kyyräili vielä äskeisen kiukkunsa vallassa, joka vain näytti nousevan papin pitäessä manauksiaan. Ja kun pappi kysyi kastettaviltaan:
— Luovuttekos pois perkeleestä? — puristui poikain kädet nyrkeiksi ja huulilta ei lähtenyt yhtään sanaa.
— Vastatkaa: Luovumme, virkahti pappi, mutta Paavo kumartui veljiensä puoleen ja kysyi heiltä hiljaa: Jokohan sille pitäisi antaa selkään? — Tahdomme, tahdomme, virkkoivat veljet, luullen Paavon käyvän käsiksi pappiin.
Kynttilät pantiin kastettavien käteen ja toimitus jatkui edelleen. Hiki tippui poikien otsalta ja heidän naamansa oli vetäytynyt ankaraan irvistykseen.
Kaksi kuljeksivaa teiniä oli hiipinyt kirkkoon toimitusta katsomaan, ja kun veljekset palasivat pappilaan suksiaan noutamaan, alkoivat teinit heille naureskellen sopottaa kastelukuja. Paavon myrtynyt mieli ei sietänyt enempää. Hän kävi teinejä takin kauluksesta kiinni, löi heitä ensin vastakkain ja sitten heitti menemään.
Veljekset nousivat suksilleen aikoen lähteä kotimatkalle, mutta vanha
Lempainen kävi heitä estelemään:
— Mihin teillä nyt semmoinen kiire on? Minunhan on käytävä käräjillä saamassa palkinto karhun korvista. Voi mennä päivä, jopa kaksikin käräjillä.
Mutta pojat eivät halunneet enää jäädä kirkonkylään käräjärahvaan naurettaviksi.
— Tulet kun joudut Menemme jo edeltä. Korvessa tavataan.
Ja pojat työnsivät pappilan pihatörmältä suksensa vihaiseen vauhtiin ja vasta hiljaisessa korvessa heidän mielensä tyyntyi.