Ilkka eteni toisille nuotioille, jossa uusiutui sama temppu ilman suurempata sanan vaihtoa. Vihaisista silmäyksistä ja murinasta kumminkin voi huomata, että nuijapäällikön ankara juopottelun esto ei tehnyt hyvää vaikutusta.
Palattuaan nuotiolle, kallistui likka havuvuoteelleen ja katseli kylmässä korkeudessa väräjäviä tähtiä. Nokian kosken pauhu kuului pakkasyössä omituisen moniääniseltä ja sen soinnuissa oli jotain, joka teki Ilkan rauhattomaksi. Miten käy huomisen taistelun, kun joukkojen kuri on noin yhä höltymässä? Jos se epäonnistuu on kaikki menetetty, ja marskin sorto jatkuu entistä julmempana ja talonpoikien toivottu vapaus on pitkiksi ajoiksi menetetty. Nyt oli uuden vuoden yö. Minkälaisena koittaisi tämä uusi vuosi maalle ja sen vaikeissa oloissa elävälle kansalle, minkälaisena nuotioittensa ääressä lepäävälle talonpoikaisarmeijalle?
Ilkan mietteet katkaisee lähestyvien askelten narahtelu pakkaslumessa. Ilkan renki ja muuan toinen mies tulee kiireisin askelin ja edellinen sanoo isännälleen:
— Isäntä, isäntä, lähtekää pian pakoon, teitä tullaan kohta vangitsemaan.
— Mitä sinä horiset? t
— Totta se on, vakuutti toinen vieras, Tuiran Vilppu, Ilkan ystävä, joka oli saanut olla todistajana, kun talonpojat tekivät kauppaa marskin lähettien kanssa omasta päälliköstään. Fleming oli lähettänyt voutinsa Melkiorinpojan ja Laukon herran talonpoikien leiriin, josta joku oli saattanut sanan ensin Flemingille asiain tilasta. Ilkan kadehtijat panivat asian alulle Tyrkkölän talossa reuhatessaan ja marski oli luvannut lähettiensä kautta talonpojille täydellisen anteeksiannon kapinasta ja viideksi vuodeksi vapautuksen linnaleiristä, jos nämä jättäisivät hänelle päällikkönsä vangittuna. Ensin oli hieman aprikoitu, mutta pian oli kateus painanut alleen viimeisetkin kunniantunnon rippeet miesten mielissä ja katalaan hankkeeseen suostuttiin.
— Niin, kyllä nahkasi on myyty, vahvisti vielä Vilppu ja jatkoi; — Sanoinhan jo kerran sinulle, että kiittämättömyydellä ja halpamaisuudella se joukko palkitsee auttajansa vaivat.
— Onko tämä totta? kirahti Ilkka hampaittensa lomasta.
— On, on ja nouskaa pian satulaan ja paetkaa, kiirehti renki. — Me tulemme Vilpun kanssa reellä ajaen jälestä.
— Mutta miksi ei vangittu pettureita ja myöskin marskin lähettejä? kuohahti Ilkka.